Ajankohtaista LumiLinnassa18.12.09 LumiLinnan juhlavuosi 2010 Vuonna 1994 ilmoille heitetty ajatus suuresta lumilinnasta toteutui vuonna 1996 kun maailman suurin LumiLinna avattiin Kemiin. LumiLinna on vakiinnuttanut paikkansa niin kotimaisena käyntikohteena kuin eksoottisena matkailutuotteena, joka tunnetaan ympäri maailman. Ensimmäisen Linnan rakentamisvaiheessa ei ollut vakiintuneita jää- ja lumirakentamistekniikoita vaan kaikki tehtiin kokeellisesti, yrityksen ja myös erehdyksenkin kautta. Tänä päivänä LumiLinna edustaa alansa kärkeä lumirakentamisessa.
15. LumiLinnan rakentamisvalmistelut aloitettiin tiistaina 15.12.2009. Linna rakennetaan luonnonlunta kestävämmästä tykkilumesta. Lumetettaessa ilman lämpötilan tulee olla kylmempi kuin -7°. Mitä kylmempää ilma on, sen kuivempaa vesisumua muodostuu ja lumesta tulee parempilaatuisempaa. Viime vuosina ilmat eivät ole suosineet ja kahtena edellistalvena lumetustyöhön on päästy vasta uuden vuoden aattona. Siitä huolimatta Linna valmistui molempina vuosina ajallaan, tammikuun lopussa. Vuonna 2008 rakentamisaikaa oli ennätyksellisen vähän, vain 24 päivää ja vuonna 2009:kin vain 26 päivää.
LumiLinnan arkkitehtuuri vaihtuu vuosittain. Ensimmäisen kerran suunnittelun tueksi otettiin teema vuonna 2006, tuolloin se oli ”tuli”. Vuoden 2007 teema oli ”meri”, vuonna 2008 ”matkailu” ja viime vuonna ”muotoilu”. Viidennessätoista LumiLinnassa teema on ”kansallisromantiikka”. Kansallisromantiikkaa-teema ohjaa etenkin jää- ja lumenveistosuunnittelua.
Avajaisia juhlitaan lauantaina 30.1. klo 18:00. 31.1. alkaen LumiLinna on avoinna päivittäin klo 10-19. Kausi kestää säävarauksella 5.4. saakka.
Suunnitteluryhmä
LumiLinnan suunnitteluryhmä toimii kolmivuotisperioodilla. Rakentamisesta vastaa kemiläinen pääurakoitsija IP-Heikkilä Oy/Jouni Heikkilä. Kokonaisurakkaan kuuluu suunnittelu, josta vastaa niin ikään kemiläinen, arkkitehtitoimisto Rauno Ruonansuu Oy. Sähkösuunnittelusta vastaa T:mi Jorma Kauppinen ja sähköurakoinnista sähköasennus T.Viitala Ky. Multi-Snowtech Oy Jämsästä tekee lumen. Kone- sekä lumen linkoustöistä vastaa Juhani Maihkila. Ryhmällä on takanaan jo vuosien kokemus Kemin LumiLinnan suunnittelusta ja rakentamisesta.
LumiLinnan rakentamistekniikka
LumiLinna rakennetaan Kemin sisäsatamaan, aivan keskustan tuntumaan. Alueen koko vastaa noin 1,5 jalkapallokenttää. Linnan pinta-ala, jota muurit rajaavat on 4 900 m2, mikä on hieman enemmän kuin edellisvuonna. Lunta tarvitaan noin 21 000 m3, joka vastaa noin 2 100 kuorma-autollista. Katettuja tiloja on 1 050 m2.
Pöytiin ja jääveistoksiin tarvitaan yli 300 m3 jäätä, joka nostetaan Linnan edustalta Perämerestä. Jään määrää on vuosi vuodelta lisätty.
LumiLinna rakennetaan käyttäen eri muottitekniikoita. Perinteisellä, jo antiikin ajalta tutulla muottimallilla, holvikaarimuotilla rakennetaan mm. näyttelygalleria, hotellihuoneet ja ravintolan kabinetit. Viime talvena ensimmäisen kerran käytössä ollutta ovaalia ylipainemuottitekniikkaa nähdään tänäkin vuonna - sekä LumiRavintolan pääsalissa että LumiKappelissa.
Hotelli, ravintola, kappeli ja lastenmaa
Linnan muurien sisäpuolella on LumiRavintolan lisäksi LumiHotelli, LumiKappeli sekä LastenMaa. LumiHotellissa on 48 asiakaspaikkaa, LumiRavintolassa pääsalin lisäksi kolme eri kabinettia ja asiakaspaikkoja yhteensä noin 150. Ravintolassa tarjoillaan lämpimien juomien lisäksi sekä lounaita että illallisia, ennakkovarauksesta. Linna-alueella on myös lämmin makasiinirakennus, jossa palvelee hotellin vastaanotto, matkamuistomyymälä sekä kahvio. LastenMaa jakaantuu kolmeen osioon: kaksikaistainen tuubiliukumäki, hoijakka eli napakelkka sekä sisätila, johon käydään Linnanpihalta.
LumiKappeli toteutetaan yhteistyössä Kemin seurakunnan kanssa. Häiden lisäksi kauden aikana järjestetään hartaustilaisuuksia, virsiseuroja sekä lasten pyhäkouluja. Vuosittain keskimäärin 15 paria ulkomailta ja Suomesta antaa kappelissa avioliittolupauksen. Vuosi 2009 oli ennätyksellinen sillä LumiKappelissa vihittiin 29 paria. LumiKappeli on ekumeeninen ja näin ollen kaikkien kirkkokuntien käytössä.
LumiLinnan jäägalleriassa on kahtena edellistalvena voinut ihastella näyttelyä, vuonna 2008 Kalevala Korun 75-vuotis juhlanäyttelyä ja vuonna 2009 lappilaista teräsdesignmallistoa nimeltään JAUR.
Suomen kansainvälisesti tunnetuin koruyritys Lapponia Jewelry on ollut koko lähes 50-vuotisen historiansa ajan Suomen kansainvälisesti tunnetuin korubrändi. Vuonna 1960 perustettu korutaiteen edelläkävijä valmistautuu vuonna 2010 alkavaan 50-vuotisjuhlavuoteen mm. näyttävällä juhlavuoden korumallistolla, useissa maissa toteutettavilla korutapahtumilla sekä Kemin LumiLinnan näyttelyllä.
Lapponia syntyi Suomessa vuonna 1960. Ensimmäisen kokoelman ja Lapponian muotoilmeen luonut suunnittelija Björn Weckström loi veistoksellisen korutyylin. Inspiraationsa hän sai Lapin kultahippujen muodoista ja himmeästä pinnasta. Kemin näyttelyssä on esillä rakastetuimpia Lapponia-klassikkoja, viime vuoden suosikkisarjoja sekä harvinaisia rajoitettuja korusarjoja.
Jäägalleriassa nähtävä retrospektiivinen mallisto ”Lapponia Vintage Collection” esittelee 13 eri vuosina mallistossa ollut korua, jonka taiteilijat ovat valinneet itse. Malliston korut ovat olleet mukana olevalle seitsemälle taiteilijalle kaikkein mieleenpainuvimmat
korut vuosien varrelta ja heijastavat ansaitusti Lapponian muotoilufilosofiaa kautta aikojen. Koruja valmistetaan ainoastaan yksi kappale kutakin mallia ja korut myydään juhlavuoden jälkeen vuonna 2011.
Huipputaidetta jäästä ja lumesta
LumiLinnan jääveistosten suunnittelusta ja teosta vastaa toisena vuonna peräkkäin Frostiart Oy Lappeenrannasta. Yrityksen omistajalla Kimmo Frostilla on pitkä kokemus jäänveistosta. Frostiart tekee päätyökseen mm. jääsaunoja ja jääbaareja sekä suuria jää- ja lumitapahtumia keski-Eurooppaan. Vuoden 2009 muotoiluteemaisen LumiLinnan lumi- ja jäätaide sai erityisen paljon kiitosta näyttävyydellään. Tulevana talvena innoittajana ovat toimineet niin teema, kansallisromantiikka kuin Lapponia Jewelryn veistoksen kaltaiset korut. Kimmon lisäksi veistotiimiin kuuluu suomalaisia, latvialaisia ja venäläisiä.
Hotellin sviitin sekä kahden ryhmähuoneen suunnittelusta vastaa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijat. Hotellin käytävällä vierailija voi tutustua kemiläisen valokuvaaja Seppo Rintalan Ice in Ice –valokuvanäyttelyyn.
Olennainen osa jää- ja lumitaidetta tulee olemaan valaistus, joka viime vuosien aikana on kehittynyt, kiitos led-valaistuksen yleistymisen, aivan uudelle tasolle.
Ohjelmistossa paikallista osaamista ja vieraita etelästä – julkaisu 4.1.2010
Linna-kauden ohjelmisto on suunniteltu ensisijaisesti lapsia ajatellen. Estradilla nähdään sekä paikallisia kykyjä että tv:stä tuttuja kasvoja, linnalla jo vierailleita kuin uusiakin esiintyjiä. Juhlavuoden tapahtumakalenteri julkaistaan 4.1.2010. Linnan maskotit Arttu ja Terttu vierailevat Linnalla joka päivä. Leikkitäti järjestää päiväohjelmaa erillisen LastenMaan ohjelmiston mukaisesti.
Lisätietoja:
LumiLinna/linnanemäntä Marika Tomminen, p. 045-6355 853, marika@snowcastle.net
Kuvapankki: www.lumilinna.net
Lapponia Jewelry/viestintäpäällikkö Petra Nikkinen, p. 0207 611 203, petra.nikkinen@lapponia.fi, www.lapponia.com
19.02.10 Peräpohjolan Markkinat 27.2.2010 klo 12-18 19.02.10 Lasten liveroolipeli 20.2.2010 19.02.10 Näe köyhyys -näyttely LumiLinnassa 14.3.2010 saakka 30.01.10 Kemin LumiLinna avataan huomenna, 30.1.2010 klo 18 12.01.10 LumiLinnan Juhlavuonna laadukasta ohjelmaa 18.12.09 LumiLinnan juhlavuosi 2010 17.12.08 LumiLinna 2009 04.04.08 LumiLinna -kausi 2008 oli onnistunut 24.01.08 LUMILINNA AVATAAN 26.1.! 11.12.07 LumiLinna 2008 |
